Viranomaisella on asianosaisen valitusoikeutta koskevassa hallintolainkäyttölain 6 §:n 1 momentissa tarkoitettu valitusoikeus asianosaisena, jos päätös on kohdistettu siihen tai jos viranomainen käyttää sellaisen julkisyhteisön puhevaltaa, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. Viranomaisella on saman pykälän 2 momentin mukaan lisäksi valitusoikeus, jos laissa niin säädetään tai jos valitusoikeus on viranomaisen valvottavana olevan julkisen edun vuoksi tarpeen.
Oikeudenkäynnin julkisuuden tarkoituksena on suojella osapuolia ja kansalaisia yleensäkin ilman julkista valvontaa tapahtuvalta tuomiovallan käytöltä. Julkisuudella on myös periaatteellinen funktio, sillä se ylläpitää osaltaan oikeusturvamenettelyn julkista luotettavuutta. Uudemmassa ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä on katsottu, että myös kirjallinen tuomioistuinkäsittely voi täyttää oikeudenkäynnin julkisuuden vaatimuksen, mikäli oikeudenkäyntiasiakirjojen riittävä julkisuus voidaan taata. Erityisesti tosiseikkojen selvittäminen ja niiden uskottavuuden arviointi voivat edellyttää suullista käsittelyä. Mikäli oikeudenkäynnin kohteena on esimerkiksi pääasiassa teknisiä seikkoja koskevan kirjallisen selvityksen tai rajattujen oikeudellisten kysymysten arviointi, kirjallinen menettely on sen sijaan yleensä riittävä (esim. EIT Juričić v. Kroatia 2011 ja EIT Döry v. Ruotsi 2003.
Lisäksi määriteltäessä oikeussuojakeinoja ja niiden käyttöä koskevia prosessuaalisia säännöksiä on unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan noudatettava vastaavuus- ja tehokkuusperiaatetta. Vastaavuusperiaatteen mukaan unionin oikeutta koskevat oikeuskeinot eivät saa olla epäedullisempia kuin ne, jotka koskevat samankaltaisia jäsenvaltion sisäiseen oikeuteen perustuvia vaatimuksia. Tehokkuusperiaatteen mukaan kansalliset oikeuskeinot eivät saa myöskään olla sellaisia, että unionin oikeuteen kuuluvien oikeuksien käyttäminen olisi niiden johdosta käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa.
Valitusoikeutta koskevassa hallintolainkäyttölain 6 §:n 1 momentissa ei käytetä asianosaisen käsitettä. Säännöksen tarkoituksena on kuitenkin ollut määritellä perusteet, joiden mukaan arvioidaan, kenellä on valitusoikeus hallintotuomioistuimeen asianosaisena. Tämän säännöksen mukaan päätöksestä saavat valittaa ne, joihin päätös on kohdistettu tai joiden oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. Säännös koskee sekä valitusta hallintopäätöksestä että muutoksenhakua hallintotuomioistuimen päätöksestä ylempään oikeusasteeseen.
Hallintolainkäyttölain säännösten yleispiirteisyys on turvannut sen, että niitä on voitu soveltaa erilaisissa asiaryhmissä. Niitä on myös voitu soveltaa yleisten hallintotuomioistuinten ohella erityistuomioistuimissa ja valituksia käsittelevissä muutoksenhakulautakunnissa. Nykyisten menettelysäännösten yleispiirteisyys on kuitenkin mahdollistanut sen, että menettely on käytännössä muodostunut erilaiseksi eri hallintotuomioistuimissa. Yhtenä yleispiirteisyyden ongelmana on, että hallintoprosessia ei tunneta riittävästi hallintotuomioistuinten ulkopuolella. Valitusasiaansa hoitavat asianosaiset ja heidän asiamiehensä samoin kuin hallintoviranomaiset eivät aina ole selvillä prosessuaalisista oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan.
Esitysluonnoksen valmistelussa ovat vaihtoehtoina olleet nykyisen hallintolainkäyttölain muuttaminen ja uuden lain säätäminen. Nykyisen lain muuttaminen toisi selkeästi esiin sen, että keskeisiä hallintolainkäytön periaatteita ei ole tarkoitus muuttaa. Uuden lain säätäminen on kuitenkin selkeämpi vaihtoehto, sillä lakiin tulisi paljon muutoksia. Uuden lain säätäminen antaa myös mahdollisuuden tarkistaa lain rakennetta.
Conseil d’État tutkii pääsääntöisesti vain oikeuskysymyksiä, eli sen rooli on kassatorinen (pourvoi en cassation). Conseil d’État voi tutkia näyttökysymyksiä vain silloin, kun se toimii ensimmäisenä tai toisena oikeusasteena. Ranskan hallintoprosessissa ei ole valituslupajärjestelmää.